eKlubitalohanke

eKlubitalohanke

8/2020-2/2021, STEAn rahoituksella

"e-Klubitalo auttaa pysymään arjen rytmissä kiinni ja järjissään"

"Kun on livelähetyksiä ei vaan omat jutut pyöri mielessä"

"Tulee olo, että musta välitetään"

Jäsenten palautetta eKlubitaloista

eKlubitalot ja hanke lyhyesti

ESKOT ry:n Klubitalojen toiminnan virtuaalisen ulottuvuuden ja digitaalisen osallisuuden vahvistaminen on pitkään ollut osa yhdistyksen tavoitteita. Vuoden 2020 koronakriisi nopeutti kuitenkin tavoiteaikataulua, kun yhdistyksen Klubitalojen toiminta siirtyi käytännössä yhdessä yössä verkkoon asetettujen koronarajoitusten vuoksi.

Virtuaalisessa ympäristössä tapahtuva klubitalotoiminta (myöhempänä eKlubitalo) mahdollistaa yhteyden säilymisen Klubitaloon myös tilanteissa, joissa jäsen ei pysty fyysisesti saapumaan Klubitalolle. Samalla se säilyttää toiminnan yhteisöllisyyden ja tuo klubitalotoiminnan jäsenien saataville myös koronakriisin kaltaisissa erityistilanteissa. eKlubitalojen toiminnan käynnistäminen on aktivoinut sen piiriin myös niitä kohderyhmän edustajia, jotka eivät ole aikaisemmin halunneet osallistua perinteiseen klubitalotoimintaan, mutta joille virtuaalisesti tarjottava psykososiaalinen tuki ja yhteisöllisyys on osoittautunut helpommin saavutettavaksi. Myös maantieteelliset etäisyydet ja julkisten kulkuyhteyksien puuttuminen ovat joillakin alueilla estäneet aikaisemmin toimintaan osallistumista.

On selvää, että eKlubitalotoiminnalla on paikkansa perinteisen Klubitalon rinnalla myös tulevaisuudessa. STEAn rahoittaman eKlubitalohankkeen tarkoituksena on kartoittaa ja testata erilaisia digitaalisia sovelluksia sekä mallintaa niiden pohjalta eKlubitalotoiminnan käyttöönotto ja levittää mallia suomalaisten Klubitalojen sekä muiden vastaavaa toimintaa käyttävien järjestöjen hyödynnettäväksi.

Lisätietoja antavat:

Sanna Kostamo

Hankekoordinaattori

040 127 9460 / sanna.kostamo@eskot.org

Hämeentie 54, 00500 Helsinki

Ilkka Pekkarinen

Hanketyöntekijä

040 127 9576 / ilkka.pekkarinen@eskot.org

Hämeentie 54, 00500 Helsinki