Ihmisitä tekemässä töitä yhdessä lattialla

9.8.2023 | Digityshankkeen tuloksia esitellään teemoittain syksyllä 2023

Käynnistämme hankkeen viimeisen syksyn teemakuukausin, jotka mukailevat hankkeen päätavoitteita. Syksyllä 2023 esittelemme hankkeen tuloksia useissa webinaareissa, koulutuksissa ja päätösseminaarissa. Tästä blogitekstistä löydät kootusti koko syksyn tapahtumat. Tapahtumat ovat avoimia kaikille Klubitalojen jäsenille ja henkilöstöjäsenille, yhteistyökumppaneille sekä muille aiheista kiinnostuneille henkilöille.

Digityshankkeen palvelumuotoiluprosessissa olemme edenneet viimeiseen vaiheeseen eli arviointiin. Onnistuimmeko täyttämään hankkeen tavoitteet? Tule mukaan kertomaan näkemyksiäsi! Tutkitaan palautetta, kaivellaan esiin tilastotietoja ja tulkitaan toimintaa yhdessä.

Palvelumuotoilupajojen ajankohdat ja teemat:

– keskiviikko 20.9. kello 13–15 Digikaveritoiminta

– perjantai 20.10. kello 9–11 Alueellinen saavutettavuus

– keskiviikko 22.11. kello 13–15 Digitaalinen osaaminen

– perjantai 8.12. kello 9–11 Palvelumuotoiluprosessin koonti ja arviointi

Elokuussa muotoilemme syksyn toimintaa ja valmistelemme tärkeitä tapahtumia. Sovimme syksyn käytänteistä ja ryhmätoimintojen alkamisesta. eKlubitalon vertaisryhmät toimivat tänä syksynä täysin jäsenvetoisesti. Osa ryhmistä kaipaa vielä vastuujäsentä käynnistyäkseen. Jos olet kiinnostunut ryhmänvetämisestä, ole yhteydessä hankkeeseen. Myös innostavat digiliikunnat jatkuvat syksyllä, tällä kertaa yhteistyössä Haaga-Helian ammattikorkeakoulun liikunnanopiskelijoiden kanssa.

 

Syyskuussa keskitymme Digikaveritoiminnan tulosten esittelyyn, kun järjestämme aiheesta webinaarin 15.9.2023 kello 9–12. Digikaverit ovat vertaisia, jotka tarjoavat digitukea Klubitaloilla. Digikaverit ovat yksi hankkeen konkreettisimmista ja näkyvimmistä toimintamuodoista, joten Digikavereita ja toiminnan pysyvyyttä tukeaksemme julkaisemme Digikaverin käsikirjan. Digikaveriksi pystyt valmentautumaan syyskuun viimeisellä viikolla, kun hankkeen viimeinen Digikaverivalmennus järjestetään. Valmentajina toimivat Digikaverit itse!

 

"Tule mukaan kertomaan näkemyksiäsi!"

Lokakuussa Digiseminaari Lahdessa

Lokakuussa käsittelemme alueellisen saavutettavuuden tavoitetta. Käytännössä alueellisella saavutettavuudella tarkoitetaan sitä, että eKlubitalon toimintaan voi osallistua mistä päin Suomea tahansa. Lahden Klubitalo on toiminut hankkeen pilottitalona ja eKlubitalon esittelyjä on toteutettu erityisesti Päijät-Hämeen alueella. Hankkeen päätöstapahtuma, Digiseminaari, järjestetään Lahden Palvelutorilla, Kauppakeskus Triossa, perjantaina 27.10. kello 9–12.

 

Myös eKlubitalon työvalmennusryhmä käynnistyy jälleen lokakuussa. Ryhmä on avoin kaikille Klubitalojen jäsenille. eKlubitalon työvalmennusryhmän tavoitteena on tukea taloilla jo toteutettavaa työvalmennusta. Työvalmennusryhmä on suunniteltu yhteistyössä Lahden Klubitalon kanssa ja järjestelyihin osallistuvat Etelä-Suomen Klubitalot ESKOT ry:n Klubitalot.

Digiosallisuuden lisääminen Klubitaloilla

Marraskuun teemana on Digitaalinen osaaminen ja osaamisen vahvistaminen Klubitaloilla. Saamamme palautteen perusteella, hankkeelta on toivottu entistä enemmän digiosaamista lisääviä sisältöjä, joten tarjoamme marraskuussa digikoulutuksia. Koulutusten tavoitteena on lisätä verkkovälitteisen toiminnan osaamista Klubitalojen yhteisöissä. Koulutukset järjestetään perjantaisin seuraavasti:

– 3.11. kello 9–11 Toiminnallisuutta etäohjaamiseen

– 10.11. kello 9–12 Osaamispankki

– 17.11. kello 9–11 Turvallisemman tilan periaatteet

– 24.11. kello 9–15 Digimaraton!

Toiminnallisuutta etäohjaamiseen ja Turvallisemman tilan periaatteet -koulutukset on suunnattu sote- ja järjestötyöntekijöille ja niistä saa eväitä oman etätoiminnan kehittämiseen. Tule kuulemaan Digityshankkeen kokemuksia, ohjeita ja vinkkejä toimivaan verkkovälitteiseen vuorovaikutukseen. Koulutus on suunnattu erityisesti Klubitalojen henkilöstölle, mutta myös jäsenet ovat ehdottomasti tervetulleita!

Vahvuusperustaisuus, yksilöllinen tuki sekä oman osaamisen tunnistaminen ja hyödyntäminen ovat keskeisiä teemoja Klubitaloilla. Näitä teemoja olemme pyrkineet vahvistamaan osaamispankeilla. Esittelemme kehittämäämme osaamispankki -menetelmää ja sen tuloksia webinaarissa.

Digimaraton! on Digituokioiden päätöstapahtuma. Koko päivän kestävässä tapahtumassa käsittelemme monipuolisesti digiaiheita. Saamme kertauksen aiemmilta Digituokioilta ja lisäksi tulossa täysin uusia sisältöjä. Aiheina muun muassa roskaposti ja LinkedIn. Tarkka aikataulu julkaistaan lähempänä ajankohtaa.

 

Joulukuussa arvioidaan hankkeen palvelumuotoiluprosessia kokonaisuudessaan. Pääsemme myös viimein jännityksestä ja saamme tietää rahoituspäätöksestä. Tiesithän, että Suomen Klubitalot ry on hakenut STEA:lta kohdennettua toiminta-avustusta valtakunnalliselle eKlubitalolle? Pohjana rahoitushakemukselle on toiminut Digityshankkeessa tehty palvelumuotoilu ja eKlubitalon pilotointi. Lisätietoja löydät Suomen Klubitalot ry:n sivuilta: https://suomenklubitalot.fi/ajankohtaista/haimme-rahoitusta-stealta-valtakunnalliselle-eklubitalolle/

Tavataan syksyn tapahtumissa!

Kuvassa QR-koodi
Ilmoittaudu mukaan tästä!

Digitysterveisin,

 

 

Heidi Kokkonen, hankekoordinaattori

heidi.kokkonen@eskot.org

0401548829

Anette Puolakka, hanketyöntekijä

anette.puolakka@eskot.org

0400721269